lauantai 30. huhtikuuta 2022

Mallaskoski Tropical Black IPA

Black IPAa ei ole tullut maisteltu vähään aikaa. Oluttyyli on kyllä hieno, vähän niin kuin IPA, mutta toisaalta stout. Mallaskosken BIPA on mustaa ja vaahto on kermainen. Tuoksussa on paahteisuutta ja hitusen hedelmiä. Maku on paahteinen, kuivaa mäntymetsää. Hiilihappoja on aika paljon, kuivaa ja tummaa suklaata. Hyvä mieli tulee tätä nautiskellessa, lisää mustia ipoja. EBU 60, 33 cl, 6,5 %, 5/5




keskiviikko 27. huhtikuuta 2022

Sori Ensemble Fourteen New England IPA

Keltainen NEIPA kuohuaa isokuplaisella vaahdolla. Tuoksuu trooppiseselta ja makealta hedelmältä. Maussa on happamuuttakin, mutta kokonaisuus jää vähän  ohueksi tai kyllä tuota makua on paljon, mutta maku on kapea ja hiilihappoinen. Humalat maistuvat pitkään suussa, jälkimaussa myös happamuus. Etiketti kertoo että humalina on käytetty African Queenia ja Mosaicia. Tuopin pohjan alkaessa näkymään kokonaisuus kääntyy paremmaksi. 44 cl, 5,5 %, 3/5 




lauantai 23. huhtikuuta 2022

Musa Baltic Sabbath

Lissabonin viimeisen tuliaisen nautiskelin takaterassilla ihaillen kevään tuloa, jota tietty piti vähän itse ensin avustaa. Portteri on tukevan mustaa ja kuohuaa reippaasti. Tuoksuu paahdetulta maltaalta, tupakaltakin. Liukkaanoloinen olut maistuu vähän kahvilta ja lakritsalta, paahdettu mallas on kuitenkin pääosassa. Maku on pehmeä, Maku on pehmeä ja ei liian makeaa,  humalat napsahtavat jälkimaussa kitalakeen. 33 cl, 8,5 %, 5/5