Pintakilta-guru haluaa kuulla aina välillä arvioita oluista ja sehän tietysti sopii. Tällä kertaa oluena oli saunomiseen tarkoitetettu kunnon lager. Etiketissä komeilee saunanraikas Kekkonen. Tämän kirjoitettuani alkoi tuntua todella oudolta idealta laittaa oluen kylkeen luultavasti alaston entinen presidentti. Mutta olut on kirkasta ja kauniin keltaisenoranssia, kultaista, tuoksu on maltainen. Vaahtoa syntyy jonkin verran, mutta se onkin kestävämpää laatua. Ensi huikalla havainnoituu pilsnermäinen humalan katkeruus, sellainen mieto, mukava ensitunnelma. Sitten seuraavaksi on vähän havuja tarjolla, aavistus puista tunnelmaa, myös jotenkin löysää tai rentoa. Kiitos Jarille. 33 cl, 4,5 %, 3/5
tiistai 29. tammikuuta 2019
Vakka-Suomen Löyly Olut
lauantai 26. tammikuuta 2019
Mikkeller Einar... you are a funny man
Tanskalaisen panimon näkemys norjalaisesta Einarista on pantu Belgiassa ja oluttyylinä on New England IPA, eli NEIPA. Kansainvälinen olut on kauniin oranssia, tuoksu on raikkaan hedelmäinen ja vaahto on valkoista tiivistä kuplaa, joka pitsittää lasin reunan juodessa. Maku on hedelmäinen ja raikas. Humalat ovat vain hedelmäisiä. Loppuluisussa pieni kuivuus napauttaa kitalakea. Hyvää olutta on nautinto juoda. 500 ml, 6 %, 4/5
perjantai 25. tammikuuta 2019
Omnipollo x Buxton Original Double Vanilla Ice Cream IIPA
Pullollinen.fi ja 1200. olut, olisiko aihetta pieneen juhlaan, on. Olutkellarista nostin juhlan kunniaksi vanilja-imperial-IPAa, vähän jopa pelottava yhdistelmä. Pehmisjäätelö etiketissä antaa vähän pientä käsitystä että olut on jotain jäätelöistä. Tuoksu on selkeästi vaniljaa, vähän toffeetakin. Maku on myös vaniljainen, missä humalat, vaniljako ne peittää? Mukana on reippaasti trooppisia hedelmiä, mangoa ja papaijaa ja mitä näitä nyt on. Makeutta löytyy, humalat peittyvät. Special-yhdistelmä lämmittää poskia lopuksi. 33 cl, 8 %, 3/5
Tunnisteet:
1200
,
3
,
hedelmä
,
IIPA
,
juhla
,
kellari
,
Makea
,
nostaa
,
pehmisjäätelö
,
toffee
,
trooppinen
,
vanilja
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)