perjantai 20. elokuuta 2021
Pühaste Zoom Boom Juicy Black Double IPA
Etäily on tullut yhteistyöoluidenkin panemiseen. Tartolainen panimo on ottanut Zoom-yhteyden Pietariin ja AF Brewn kanssa on sitten syntynyt BIPA. Oluen väri on tumman ruskeaa, aika rumaa. Vaahto on valkoista. Tuoksu on appelsiinistä humalaa. Maku on väriin nähden yllätys, raikasta poreilua, kevyttä mäntymetsää, hedelmiä, appelsiiniä ja makeaa greippiä. Etiketissä luvattu suklaa ei löydy ennen kuin ymmärtää pitää vähän taukoa hörppimisessä. Myös maltaan makeus ilmestyy kuviohin. Alkuun kokonaisuus tuntui vähän ohuelta, loppua kohden ei enää. Black IPA ei petä. 0,33 l, 8 %, 5/5
keskiviikko 18. elokuuta 2021
Purtse Plaadimeri Hot
Vähän erilainen virolainen gose on maustettu tomaattipureella, chilillä ja suolalla. Oluen väri on pinkkiin taipuvaa oranssia, tuoksussa on tomaattia ja vihanneksia, vähän suolaisuutta. Maku täydentää tuoksua chilin poltteella. Maku palauttaa mieleen oluen esikuvana olleen Bloody Mary -drinkin. On tuo chili aika koukuttavaa, melko tuliseksi maku yltyy loppua kohden. 330 ml, 4,7 %, 4/5
lauantai 14. elokuuta 2021
Anderson John Vic
Tartolainen neipa sihahtaa auki vintinraivauksen jälkeen, joten olut maistuu ansaitulta. Samean oranssi olut kuohuaa valkeana. Tuoksu on hedelmäinen, mausteinenkin vähän. Maku on selvästi humalainen ja myös hedelmiä on maussa. Havuisuus on mukavasti läsnä, ihan rapeaa kuusipuuta. Etiketissä sanataan creamy ja kyllä tässä sellaista kermaista pehmeyttä onkin. Lasillinen hupenee liian nopeasti. 0,33 l, 6,9 %, 5/5
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)