Kanadalainen taide-etikettiolut on oranssia ja lasin yläosaan muodostuu samettinen tiivis valkoinen vaahto. Tuoksussa on makeampaa IPAa, humalia ja hedelmiä. Maku on puhdas, sitruuna ei ole kirpeää vaan trooppista makeutta on mukana. Jälkimaku on sopivan rapsakka. Tätä olutta voi kyllä suositella. Pitäisiköhän napsauttaa toinenkin auki, sehän voi olla ihan eri makuista, voisi varmistaa vaaan. Ostin tämän Sellon Alkosta, kun olin pojan muuttotalkoissa, käykää hakemassa. Ja onhan toi etiketti ihan huippu, ainakin kaksi erilaista oli tarjolla, ehkä enemmänkin. Kerää koko sarja. 473 ml, 6,8 %, 5/5
perjantai 13. joulukuuta 2019
torstai 12. joulukuuta 2019
Axiom Brewery Gonza Pale Ale
Prahanreissulla poikkesin Zizkovin kaupunginosassa olevassa Beergeek-baarissa, siellähän oli hienot olutvalikoimat, reilut 30 hanaa. Baaritiskin vieressä olevasta kaapista nappasin pari tölkillistä matkamuistoksi. Gonzo-journalistihenkisesti nimetty olut on ruskehtavaa, mutta päälle rakentuu todella tiukka valkoinen ohut vaahtohattu. Tsekkiläinen olut tuoksuu puiselta, hitusen hedelmäiseltä ja ihan hippuisen hiivaiselta, aika sekavaa. Sitten ensihörppy muuttaa tunnelmaa, pehmeää ja sopivasti hiilihappoja. Makuna on niukasti etelän hedelmiä, maltaisuus tuo vähän makeutta ja jälkimaku kertoo että humalia ei ole unohdettu. Kokonaisuus paranee hörppy hörpyltä, jälkimaku kuivattaa mukavasti eli pakottaa nopeaan uuteen hörppyyn. Onnistunut kokonaisuus, juotavuus ja makupaletti ovat hienosti tasapainossa. 0,5 l, 5,5 %, 5/5
Tunnisteet:
5
,
baaritiski
,
Bar
,
Beergeek
,
etelä
,
Gonzo
,
hedelmä
,
hörppy
,
journalisti
,
juotava
,
jälkimaku
,
makupaletti
,
matkamuisto
,
parantua
,
Praha
,
puinen
,
tasapaino
,
tsekki
,
vaahtohattu
,
Zizkov
maanantai 9. joulukuuta 2019
Kozel Mistrův Ležák
Hotellin viereisen supermarketin oluthyllyn anti oli pilsnerpainotteinen, niin kuin tšekkiläinen olutvalikoima muutenkin. Tämäkin tšekkiläinen on mallia perus, kirkkaan oranssia, nopeasti vaahtoavaa ja makealle tuoksuvaa mallasta. Maku on samaa peruskamaa, pehmeää ja helppoa, vilahtaako vähän hedelmiä, humalat ovat taustajoukoissa tai vähän kauempanakin. Janojuomaa. 0,5 l, 4,8 %, 3/5
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)