Kivi-paperi-sakset-arvontaa ei tarvittu kun arvoin tämän oluen kaupan hyllyltä ostoskärryihin. Jonkun verran on tullut luettua hyviä arvioita tästä kuopiolaisesta panimosta. Etiketissä sanottiin että oluen maustamisessa on käytetty verigreippiä, joten olut näytti heti vähän punertavalta. Vaahto on tiivis valkoinen kerros, joka kestää oluen juomista. Tuokussa on hedelmäisyyttä, maku korjaa hedelmäisyyden suunnaksi greipin eli tietysti piti sanoa että verigreipin. Humalia on reilusti, kuivuutta riittää. Verigreipit kantavat makua pitkälle ja pitkään. Greippisyys hallitsee. 330 ml, 5,4 %, 4/5
tiistai 16. huhtikuuta 2019
perjantai 12. huhtikuuta 2019
Lehe Must Siid Wheat Porter
Tartossa kävin Genialistide klubin Göök-kasvisravintolassa syömässä ja samassa tilassa olevasta Möku-ravintolan hanoista valitsin pienen pohdinnan jälkeen tummaa olutta. Pakkohan sitä oli heti ottaa toinenkin lasillinen ja heti sen jälkeen suunnistin Õllepoodiin ostamaan yhden tuliaispullollisen, olisihan sitä tietty siitä Mökustakin voinut ostaa, mutta kun ne perinteet velvoittivat. Ei voi kuin hämmästellä että mikä ihmeen ajatus sanoi että älä osta koko varastoa tyhjäksi. Musta silkki -oluen takaetiketissä sanotaan että must nagu öö, kyllä se tulikin mieleen. Olut on tietty mustaa ja todella silkkistä. Vaahto on ok. Maussa on kahvia todella paljon, vähän kaakaotakin. Pehmeää, silkkiä, jälkimaussa on jotain eksotiikkaa, olisiko paahdettua vehnää, mausteista. Makeutta ja vaniljaa, arvosteluasteikon katto taisi tulla vastaan. Jälkiruokaahan tämä voisi myös olla, ja miksei myös aamukahvia. 330 ml, 6,5 %, 5/5
torstai 11. huhtikuuta 2019
Black Light Cow Lady is Crazy Vanilla Coffee Milk Stout Second Edition
Liettualaisen panimon mieto portteri on mustaa ja vaahto on kunniallinen. Pullollisen ostin Kaunasin olutkaupasta. Olut on todella maukasta, kaikki etiketissä luvatut maut on löydettävissä. Kahvi on vähän parempaa juhlamokkaa, vanilja vähän pistelee ja kuivattaa, makeutta on mukavasti. Vanilja yhdistyy lopulta humaliin. Todella onnistunut kokonaisuus, ennakkoluulot murskautuivat taas, kyllä mietokin portteri voi olla sykähdyttävää. 330 ml, 4,4 %, 5/5
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)