Taisi olla Espoon Sellon CityMarket, josta joskus nappasin tämän espoolaisen colanvärisen portterin. Fat Lizardin tölkin isosta kaatoaukosta soljuu ohuen oloista mustaa olutta, jonka päälle kertyy vaaleanruskeaa vaahtoa. Tuoksussa on vähän humalaa. Maussa on mukavasti paahteisuutta, kuivuutta, vähän kahvia ja humalaa. Olut soljuu myös suussa, vähän pientä ohuutta, joka auttaa olutta vielä soljumaan nielusta alaskin. Rumasti sanottuna light-portteri, mutta kauniisti sanottuna pätevä ja paahteinen arkiportteri. 0,44 l, 5,5 %, 4/5
torstai 7. helmikuuta 2019
tiistai 5. helmikuuta 2019
Pyynikin Winter Lager Hento Savulager
Pyynikin sponsorilaatikon kolmas olut oli lumisateeseen suunniteltu savulager. Olut on väriltään simanväristä eli aika vaaleaa ja sameaa. Vaahto kuohuu nopeasti loppuun. Tuoksussa on vähän savua. Maku on luvatun hennosti savuinen, vähän hiivaa pyörii joukossa. Hiilihappoja tuntuu aluksi olevan reilusti, vähitellen huomaa että eihän niitä hiilihappoja olekaan. Hiivan sivumaku ja hento savuisuus johdattelee jonnekin kevyt-Schenkerlan ja laimean kotikaljan välimaastooon, väri vähän on mielikuvan kanssa pahasti ristiriidassa. Olut on ohutta lopulta, jotenkin sekavaa. Täytynee ostaa tölkillinen ja tehdä vielä tarkempaa tuttavuutta. 50 cl, 5,0 %, 3/5
Tunnisteet:
3
,
hento
,
kotikalja
,
lager
,
ristiriita
,
Savu
,
sima
,
sumea
,
tuttavuus
,
vaalea
,
välimaasto
lauantai 2. helmikuuta 2019
Must Kuld El Salvador Coffee Porter
Kulttuuripainotteinen iltapäivä piti tietysti päättää hämeenlinnalaisen olutkulttuurin kehtoon eli Birgeriin. Põhjalan bonusversio vanhasta suosikista oli saanut vähän lisämaustetta salvadorilaisesta kahvista. Etiketissä on nyt vähän karjalanpiirakkaa. Mustaa olutta ja heikkoa vaahtoa, sitten pikakelauksella itse olueeseen, kahvia on reippaasti, paahdetta ja vähän makeutta. Vähän tulee mieleen kahvikonjakki. Enempää ei nyt jaksa eritellä, todella hyvää. 0,33 l, 7,8 %, 5/5
Tunnisteet:
5
,
birger
,
Hämeenlinna
,
kahvi
,
karjalanpiirakka
,
kehto
,
konjakki
,
kulttuuri
,
pikakelaus
,
salvador
,
Vinkalo
,
viro
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)