Põhjalan Öö-oluita olen kehunut paljon, joten jouluaaton Monopoli-kierroksen päätteeksi iltapäiväoluteksi valittu Talveöö kohtasi heti alkuun kovia odotuksia. Olut kaatui oudosti vaahdottomasti lasiin, väri oli täysin musta. Tuoksussa vallitsee yllättäen kookos ja yleinen paahteisuus. Etiketissä lupaillaan myös kardemummaa ja vaniljaa. Kyllä niitäkin voi löytää makupaletista, vaniljaa ainakin. Olut on täyteläinen. Suutuntuma vaihetelee ohuesta öljyiseen, jälkimaku tuntuu paksummalta, paahteiselta mausteelta. Mausteita on reilusti, makeahkoa, puolen lasin jälkeen olen havaitsevani kardemummankin. Mausteisuus on äärirajoilla, vahva olut on juotava hitaasti, joten mausteisuuteen voisi myös tottua, mutta ei totu. Maku on kuitenkin kokonaisuutena pehmeää ja miellyttävän puolelle jäävää, sopii kerran vuodessa juotavaksi. 0,33 l, 9 %, 4/5
sunnuntai 24. joulukuuta 2017
Põhjala Talveöö Baltic Porter
Tunnisteet:
4
,
Joulu
,
kardemumma
,
kehua
,
kerran
,
kookos
,
Makea
,
makupaletti
,
mauste
,
miellyttävä
,
Monopoli
,
ohut
,
paahde
,
pehmeä
,
suutuntuma
,
Täyteläinen
,
vahva
,
vanilja
,
ääriraja
,
öljy
lauantai 23. joulukuuta 2017
Nomad Brewing Nuts Freezing Frost Biting Tongue On Frozen Pole Winter IPA
Arkihuolet on takana, kinkku on grillissä ja kädessä on talvi-IPAa, olosuhteet ovat kunnossa. Alkon jouluhyllystä poimittu suomalainen talviolut on läpinäkymättömän oranssia, tiiviillä valkoisella vaahdolla. Tuoksussa on tropiikkia ja sitruunaa. Maussa on sitruunaa ja havuista humalaa, miellyttävästi. Jälkimaku on humalainen, pitkä, vähän kuiva. Ihan kunnon IPAa, ilman mitään joulumausteita, täyteläistä. Olisipa joulun jälkeen alennuksessa, eihän sitä tiedä mihin kaikkeen uusi alkoholilaki vielä taivuttaa. 330 ml, 6,0 %, 5/5
torstai 21. joulukuuta 2017
Amundsen Bryggeri Run To The Pils Craft Pilsner
Run to the pils -oluen nimeä voi mielessään sanoa ilman tiettyä sävelkulkua. Tölkki on topless-mallinen ja olut kaatuu lasiin kauniin samean oranssina, vaimeahkolla vaahdolla. Tölkki oli sattumalta aivan ääriään myöten täysi, mikä pakotti taas testaamaan tölkistä juomisen mukavuutta: ei vieläkään houkuttele. Tuoksu on raikas. Maku on myös kevyen hedelmäinen, sitruunaan viittaava. Humalaisuus tuntuu keveältä, mutta suuhun kyllä jää lievää katkeruutta. Jälkimaku tuntuu ensin olemattomalta, mutta seitinohut miellyttävä katkeruus jää kitalakeen. Vähän liian kevyt olut vuoden pimeimpään päivään. 330 ml, 4,7 %, 3/5
Tunnisteet:
3
,
hedelmä
,
houkutella
,
humala
,
Iron Maiden
,
kevyt
,
olematon
,
Pilsner
,
pimeä
,
Run to the Hills
,
samea
,
sitruuna
,
sävelkulku
,
topless
,
vähän
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)