Synttärilahjaksi saadun shamppanjakorkillisen pullollisen maistelu sävytti marraskuista grillausta. Vähän liian pitkään viilensin olutta jääkaapissa ja avausmaistelut olivat heikohkot eli vetiset, varsinkin eilisen chilioluen jälkeen. Onneksi olut lämpenee itsestään, kun pullo on tarpeeksi iso. Harvoin on tullut kiiteltyä oluen lämpimisestä. Olut on tummanruskeaa ja vaahtoaa muhkeasti. Liian viileänä maistui vähän vetiseltä lirulta, pieni odotus ja mokkainen kahvi täyttää hajuaistin. Aged in red wine & tequila barrels, kertoo etiketti. Tequila taitaa vähän jälkimaussa antaa omaa leimaansa, kyllähän punaviinin aromia alkaa tuntea pullon vajetessa, jos oikein haluaa. Tämä stout juodessa vaan paranee ja paranee. Mokkainen on hyvin kuvaava arvio, mausteita, tositummaa suklaata, suolaa, sokeria, lakritsaa ja onhan tämä herkkua, alkuvaikeuksista huolimatta. Vetisyys on pullon puolivälissä täysin unohtunut. Mokkaista vaahtoa syntyy viimeisestäkin tilkasta. Lahjahevosen suuhun katsoin sen verran että arvelen pullon löytyneen Alkosta. 500 ml, 8,5 %, 5/5
lauantai 25. marraskuuta 2017
perjantai 24. marraskuuta 2017
Anderson's Chipocca Chipotle Porter
Tartolainen pienpanimo on tuttu aiemmalta Tartossa käynniltä, ostinpahan itse herra Andersonilta tummaa chiliolutta laatikollisen. Silloin oluissa ei ollut etikettejä eikä nimiä. Nyt olut näyttää saaneen nimen ja etiketin. Olut on mustaa ja vaahdotus on edelleen todella runsasta. Tuoksussa on vähän kahvia ja paahdetta. Maku on ensin paahteinen, sitten vetisyys pelottelee. Jälkimaku korvaa kaiken, miellyttävä chilipolte huuhtoo suuta. Poltteesta pitää nauttia jonkun aikaa, sitten voi taas maistella vähän paahdetta, joka päätyy taas chipotleen. Savua ei kyllä erityisemmin mausta löydy, vaikka etiketissä sitä lupaillaan. Oli hauska nähdä olut tallinnalaisen olutkaupan hyllyllä, pakkohan se oli pelastaa. Pelastan kyllä varmasti jatkossakin. 0,33 l, 5,2 %, 5/5
tiistai 21. marraskuuta 2017
Tornion Panimo North Arctic Lager
Napapiirin sankarit -elokuvan nimikko-olut on etiköity ja nimetty oranssin värisen tupakka-askin mukaisesti. Oluen etiketissä sanotaan että Ota Nortti, se mitään auta, mutta maistuu raikkaalta. Olut tuoksuu vähän kitkerälta katkerolta lageriksi. Vaahto on kestävä, runsas ja valkoinen. Maku on humalainen, minimaalisesti hedelmäinen, pehmeä, aistin jotain savuakin. Onko tässä nyt sitä tunturipurojen raikkauttakin. Miellyttyvän oluen ostin Leppävaaran Citymarketin oluthyllyltä, on siellä vaan mahtava valikoima. 330 ml, 4,7 %, 5/5
Tunnisteet:
5
,
Citymarket
,
etiketti
,
Leppävaara
,
miellyttävä
,
Napapiiri
,
pehmeä
,
raikas
,
sankarit
,
Savu
,
Tornio
,
tunturipuro
,
tupakka
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)