Hollantilainen suurta mainetta (?) nauttiva tumman ruskea olut kehitti päälleen pientä sitkeää vaahtoa. Tuoksu toi mieleen nallekarkit, eikä mielleyhtymästä pääse millään eroon. Maku on tumman hedelmäinen, luumukiisseliä, makeita rusinoita on heitetty kahvikupin pohjalle. Olut tuntuu vahvalta ja makealta. On kyllä erikoinen nautiskeluolut. 30 cl, 10 %, 4/5
lauantai 8. huhtikuuta 2017
perjantai 7. huhtikuuta 2017
Sori Brewing Coffee Gorilla Baltic Porter
Joukkorahoitettu virolaissuomalainen (FINEST) panimo tekee tasaisesti hyviä oluita, eikä kahvigorillakaan ole poikkeus. Musta olut tuoksuu voimakkaasti kahville, vaahto on tyylikäs, mutta lyhyt. Ensihörppy on kuivakan kitkerä, toinen on jo pehmeä ja kolmas sitten on niiden yhdistelmä. Vähän kitkeryyttä, humalia, mallasta, kahvia, makeutta, enempää ei tarvita. Jälkimaussa on taas kahvia, ei makeutta. Olut paranee loppua kohden, lämmitessään. Etiketin mukaan kahvigorilla katselee peilistä ennen ensimmäistä kahvikupillista, tällä oluelle voi sitten oikaista ja juoda samalla ensimmäisen oluenkin. 45 IBU, 33 cl, 7,0 %, 5/5
torstai 6. huhtikuuta 2017
Kingpin Rocknrolla
Puolalainen American Pale Ale on voimakkaasti humaloitua olutta. Pullosta kaatuu lasiin sameahkoa oranssia juomaa, jonka päällä on aluksi tiiviinoloinen vaahto. Maussa on kitkerää sitrusta ja se tuntuu todella voimakkaalta. Vesi erottuu voimakkaan havuisen maun taustalta erikseen, ei tämä todellakaan ole vetistä. Vähän peltistä, pieni googletus paljasti että etiketissä ainesosina appelsiininkuoren lisänä mainittu verbena onkin rautayrtti. 500 ml, 5,3 %, 3/5
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)