Anderson's Hannibal Imperial Stout

Tartolaisen gypsy-panimon imperial stout on yksinkertaisesti vaan hyvää. Mustaa olutta ja päällä kermamainen vaahto, maku on pehmeä. Kuten takaetiketissä luvataan, niin suklaata ja kahvia löytyy mausta. Makeaa on, mutta humalat taittavat sopivasti. Maku on täyteläinen, runsas ja silti niin helpostikulautettava, mukavan kuivaa jälkimakua pilkistää. Ei pysty runoilemaan enempää, täytyy keskittyä nautiskeluun. Ostan heti lisää, jos tätä sametttia jostain vastaan tulee, tämän ostin Tarton Õllepoodista. 0,33 l, 9,5 %, 5/5

Black Rye Imperial

Mallaskosken tumma ruis-imperiaali sai luvan päättää manflun. Musta olut täydentyy vain heikolla vaahdolla kaadettaessa. Ruis tuntuu kyllä, mämmiä nestemäisesti, ruisleipää, vähän tahmaavaa makeutta, kaikkea löytyy. Makeus kuitenkin katoaa, liekö alkoholi joka sen peittää vai onko kuivat humalat. Joka huikalla ensin makeaa, sitten tasottuu ruisleipäiseksi mallasuutteeksi, loppuhuipennus jää uupumaan, mutta miellyttävää ja tasapainoista raskasliikkeistä mustaa nestemämmiä.  33 cl, 11,4 %, 4/5

Jelly Belly Draft The Original Gourmet Jelly Bean

Manflun kourissa on tyydyttävä nautiskelemaan vähän oudompia oluita. Jelly Belly Draft -pussi tarttui mukaan lontoolaisesta karkkikaupasta. Pussi on amerikkalaisen karkkitehtaan idea. Ensin mietin että tämä on varmasti Suomessa kiellettyä, kun tässähän houkutellaan lapset juomaan olutta, mutta sitten muistin liköörikonvehdit, eli ei voikaaan olla kiellettyä. Papanat ovat maissinjyviä isompia, keltainen väri viittaa kyllä olueeseen. Ei ole vaahtoa. Maku on todella makea, hunajaa ja siirappia ja sokeria (4 kcal / papana). Kyllä tästä porttiteorian tueksi saa todisteita, sillä alkaa todella tehdä mieli oikeaa olutta, siinä on ehkä karkin paras viittaus käärepaperin ohella olueeseen. Jälkimaku on tympeähkö, tekee mieli maistaa jotain makeaa ja näitähän riittää. Mausta en kyllä olutta löydä, mutta kaikkea pitää kokeilla. 99 g, 0 %, 2/5