lauantai 24. joulukuuta 2016

Flying Monkeys Smashbomb Atomic IPA

Vähän virkistystä tummien jouluoluiden joukkoon tarjoaa Ontariosta ponnistava Flying Monkeys -panimo. IPAn vaahto ponnisti heti pullon avaamisen jälkeen kurkkaamaan juojaansa. Vähän samea kuparinen olut on nimensä mukaisesti humalapommi. Tuoksusta tuli jotenkin ajatusnyrjähdyksellistä syistä mieleen kesä ja soutuvene. Runko oluessa on ihan kunnossa ja katkero ja makeus ovat onnistuneessa tasapainossa. Humalat kutittelevat kieltä mukavasti ja jälkimaku on humalaiseksi raikas. Vähän rusinaa pilkahtaa. Vastaus hyvään joulun piristysolueeseen on Kanada. 355 ml, 6 %, 4/5


torstai 22. joulukuuta 2016

Paulaner Münchner Hell

Jouluostokset on tehty, jääkaappi on ruokaa täynnä. Oluttakin on korillinen ostettu, tummia ja vaaleita oluita, pientä maistelua kinkun kylkeen. Müncnenin tuliaisen kaadoin reilumman kokoiseen tuoppiin, kylläpäs "iso" tuoppi näytti surulliselta, pitäisi lailla kieltää tuollainen. Olut maistuu vähän puiselta, mutten aika tavalliselta lagerilta. Mallasta löytyy kullanvärisestä oluesta. Vaahtoa ei oikein syntynyt, vaikka oli tuopissa oikein varaa vaahdottaa.  0,5 l, 4,9 %, 2/5

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Krombacher Pils

Saksantuliainen Münchenin rautatieaseman viereisestä minimarketista maistui saunan jälkeen. Saksalaisen pilsin päälle kehkeytyy kunnon vaahtohattu, joka kestää ja kestää. Kirkkaan oikeanvärisen kunnon oluen vaahto maistuu kuivalta. Maku on yksinkertainen ja yllätyksetön, mikä pitää laskea positiiviseksi ominaisuudeksi. Aika perusolutta, ei pienissä määrin nautitttavaksi. Jostain syystä tämä olut oli tosiaan minimarketin olutvalikoimassa. Saksassa on näköjään 25 senttiä tölkin panttimaksu. Makuun vähän kyllästyy. 0,5 l, 4,8 %, 2/5