perjantai 29. toukokuuta 2015
Jopen Koyt Gruitbier
Hollantilainen yrttiolut on olutvalikoiman toisesta päästä, siitä päästä mitä maistellessa miettii että onkos tämä nyt olutta. Sain idean juoda tätä, kun Jossu kävi poimimassa kieloja lähimetsästä ja toi mukanaan sitten rottinkituolin. Panimo kertoo nimittäin että yrttioluen mausteena olevat suomyrtit on poimittu perinteiden mukaisesti, täysikuun aikaan ja poimijoina ovat alastomat noidat, jos näin ei tehdä niin nauttimisesta voi saada hallusinaatioita. Poimintatapahtumat eivät varsinaisesti todellisuudessa liity toisiinsa. Gruit on perinteinen yrttisekoitus, se kyllä maistuu. Sitä on wikipediatietojen mukaan käytetty oluen maustamisessa ennen humaloita ja sahtiin löytyy siten sukulaisuutta. Tumma olut on makeaa yrttisekoitusta, mentholia ja eukalyptusta. Sherryä ja vanhaatallinnaa, on kyllä erikoinen olut vähän vaikea on arvostella, mutta mukava välipala. 33 cl, 8,5%, 4/5
keskiviikko 27. toukokuuta 2015
Óllenaut Simko Eil American Pale Ale
Kevätpäivän-illassa ihailin terassilla talitiaisen linnunpönttöön tutustumista ja siemailin APAa. Virolainen Óllenautin panema olut oli pieni pettymys. Olut tuoksahti vähän hiivaiselta, maistui vähän alkuun terävänä etäisesti sitruunalta, mutta pääosin suun täytti tunkkainen mullan maku tai se oli makumielleyhtymä huikan jälkeen. Väri oluessa on yhteensopiva oranssin etikettikuvituksen kanssa, jotenkin tulee kyllä ukkelista mieleen se vanhan MicroSoft Wordin klemmari. No ei ollut hyviä mielleyhtymiä tällä kertaa. 330 ml, 5,8%, 2/5
tiistai 26. toukokuuta 2015
A. Le Coq Extra Beer Lager
Kirkas pullollinen vaaleaa lageria maistui saunan päälle. Aika valju olut, Olvi kertoo sivuillaan että tämä on mexicolaistyyppinen olut ja maistuu parhaiten lime-viipaleen kanssa. Eli pitää yrittää kehittää fiesta-tunnelmaa. Ei kehity, ehkä hellettä pitäisi olla. Aika ohut maku, tuoksussa on maltaan makeutta ja maussa myös. Kirkasta on, vaikka sataa. 0,33l, 4,5%, 2/5
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)