Talviporter lähti mukaan Goodmanin uudesta Alkosta. Olihan siellä muitakin jouluoluitakin mutta valikoima ei ollut ällistyttävän suuri, ihan ok kuitenkin. Porilainen portteri tuoksahti suklaalta kaatuessaaan hidasliikkeisesti lasiin öljymäisenä. Maku on vähän kuiva. Etiketissä mainitaan ainesosaksi nugget, sillä ei ole onneksi mitään tekemistä kanan kanssa.Hiilihappoa ei ole. Maku jää poskiin väijymään, mutta siinä on pientä pistävyyttä. Tässäkin oluessa makuun tottuu mukavasti, eli isommalla pullolla olisi saanut paremman arvion. Tämä arvio oli myös ensikosketukseni Chromebook-läppäriin, näppäimistö on ainakin ihan mukava, onhan se mallia Lenovo. 33cl, 6,0%, 4/5
torstai 13. marraskuuta 2014
Mufloni Talviporter
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Alpha Pop
Hämeenlinnan uuden kauppakeskuksen, Goodmanin, S-marketista, eli tuttujen kesken S-Mannesta, löytyi oluthyllyltä ihan mukavasti vaihtoehtoja ja myös Brew Dogin Alpha Pop hoppy rye Pale alea. Fanituspanimo ei pettänyt tällä kertaakaan, humala pommittaa makuaistia keskipitkänmatkan ohjuksilla, ruista en kyllä mausta saa irti, mutta greippiä on, jotenkin mukavaa tasapainoa on lopussa, kait se on makeutta. Takaetiketissä on mainittu sana tastebuds, se kuvaa mukavasti koko olutta. Pientä vetisyyttä hyppää lopussa mukaan. 330 ml, 4,5%, 5/5, ajattelin kyllä ensin 4, kun BrewDog-fanitus alkaa jotenkin haittaamaan, mutta ei voi huijata.
lauantai 8. marraskuuta 2014
Brewer's Special Indian Pale Ale
Tyylikkäät pullot saivat jatkoa Saimaan juonatehtaan tölkkiin pakatussa IPAssa. Oranssia greippiä on Saimaan rannalla pantu tölkin sisälle ja laitettu S-marketin hyllylle Koffin viereen tarjolle. Hintavertailua ei kyllä saa tehdä. Tuoksussa on jotain hiivaa, maussa on katkeruutta ja voimaa todella paljon. Posket täyttyy kyllä, vähän ehkä yksioikoinen, mutta hyvää. 330 ml, 4,7%, 4/5
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)