maanantai 9. toukokuuta 2016
BrewDog Zeitgeist
Camden Marketin hälinän ja ruokakojujen tarjonnan jälkeen täytyi rauhoittua. Se onnistui kätevästi "ihan sattumalta" eteen pompsahtaneessa BrewDogin baarissa. Musta pintillinen kehitti päälleen ohuen mutta kestävän kermaisen vaahdon. Maku on paahteinen, kahvinen, pehmeä. Olut on mustaksi olueksi raikasta, vaikka maltaisuuttakin löytyy. Jälkimaussa on mukavasti humalaa. Maistellessa seurasin kun Horns Brewing Co -myyntiedustaja toi pubiin näytteitä, ei ikävä kyllä tunnistanut Pullollis-blogistia. Pint, 4,7 %, 5/5
sunnuntai 8. toukokuuta 2016
Samuel Smith India Ale
Valmistauduin Lontoossa musikaaliin takuuvarmalla tavalla, join pari olutta. Toinen olut oli India Ale, nimestä puuttui Pale, joten juomahan olikin aika pehmeää ja janoa sammuttavaa. Vaahto muodostui kauniisti pintillisen päälle ja juoma oli poikkeuksellisen viileää. Vähän happamuutta ja humalaa antavat alelle ryhtiä. Thriller alkaa kohta, ehkä käyn vielä kerran the loossa. Tuoksussa on vähän hiivaa, siis oluen tuoksussa. Kyllähän tunnelma vaikuttaa maistelutun, mutta kyllä tämä oikeasti on ihan hyvää, kuivaa janonsammuttajaa. Pint, 5,0 %, 3/5
,
perjantai 6. toukokuuta 2016
Whitstable Bay Pale Ale
Päivän Lontoon-kiertelyn jälkeen mikään ei tunnu niin mukavalta kuin solahtaa iltapäivän ratoksi hiljaiseen pubiin Piccadillyssä. Nyrkkeilijä Tom Cribbin (1781-1829) nimeä kantava pub tarjosi englantilaista olutta ja nyrkkeilijöiden kuvia seinillä. Pale Ale oli oikein miellyttävää, pehmeää ja raikastavaa, vaikka pumppuhanasta tullut olut olikin sellaista oikeanlämpöistä pubiolutta, eli vähän lämmintä. Katkerot tulevat jälkimaussa esille lievästi, hiilihappoa on vain vähän. Pint, 3,9%, 4/5
Tunnisteet:
4
,
hana
,
hiilihappo
,
Lontoo
,
lämmin
,
nyrkkeilijä
,
pehmeä
,
pub
,
pumppu
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Humalove First Love India Pale Ale
Miniloman alkamisen kunniaksi maistoin saunan päälle yhden Alkon käsityöläisolutkattauksen oluen. Niin siis aina löytyy hyvä syy nauttia yksi olut! Helsinkiläisen panimon Virossa paneman oluen vaahto on kaunis ja kestävä, väritys on tummahkoa IPAksi. Tuoksu on havumetsää. Maku on perus-IPAa, vähän niin kuin perussuomalainen. Humalat maistuu rapsakasti, silti sisältä kumpuaa ohuutta. Jälkimaku on kehittyy pikkuhiljaa voimakkaammaksi. Alkuun maku tuntui liiankin ohuelta, ajattelin että tätä täytyisi juoda ainakin sixpackillinen kerrallaaan, mutta loppua kohden maku täydentyy ihan mukavaksi, tosin lopuksi mieleen tulee sana umpeutunut. 330 ml, 6,1 %, 4/5
Tunnisteet:
4
,
Helsinki
,
humala
,
mukava
,
ohut
,
perus
,
perussuomalainen
,
rapsakka
,
sixpack
,
umpeutunut
,
viro
tiistai 3. toukokuuta 2016
Pühaste Madame Butterfly
Pühasten punertavassa humaloidussa oluessa mainitaan ainekseksi Earl Grey tee. Vähän tuo tee oluessa jarruttaa innostusta. Tuoksu on vähän umpeutunut, väri on mukavan meripihkainen. Maku tuntuu alkuun vähän matalahiilihappoiselta, mutta pullon loppua kohden tuntuu että hiilihappoa on ihan riittävästi. Olut on yksinkertaisesti miellyttävä. Onko se nyt sitten tee, joka miellyttää makuhermoja. Mielenkiintoinen olut parantaa makutuntumaa loppua kohden. IBU 35, 0,33 l, 5,6 %, 5/5
Tunnisteet:
5
,
humala
,
mielenkiintoinen
,
miellyttävä
,
tee
,
viro
maanantai 2. toukokuuta 2016
Aiwon Beer
Kaverin tuliainen Kiinasta odotteli kesäisempiä hetkiä, kun aiemmat kiinalaiset olivat vähän pliisuja. Punaisen tölkin sisällä oli muodikkaan punaiseen väriltään taipuvaa olutta. Maku jatkaa muiden maistamieni kiiinalaisten olueiden linjoilla. Maussa on voimakas metallinen sivumaku. Samalla maistuu myös maltaan makeus. Jälkimaku on lyhyt, pitäisikö sanoa että onneksi, sillä vetinen ei pitkään maistu. Vähän happamuuttakin on maussa. Tölkin korkki oli sellainen nostalginen irtoava malli. 500 ml, > 4,5 %, 2/5
lauantai 30. huhtikuuta 2016
Rekolan Panimo Funky Luomu
Vapunvietto jatkuu belgityyppisen oluen nautiskelulla Hämeenlinnan Street Food and Moren terassilla. Mukava pieni baari hiljaisen kävelykadun päässä, ruokalista on mainio ja olutvalikoima on vähän erilainen. Oluen väri on samean punakuparinen, vaahto on kestävä ja tiivis. Tuoksussa on omenaa. Maku on vahva, hedelmäinen, hiivainen ja vähän luomu eli multainen. Jälkimaku on tunkkainen. 50 cl, 6,5%, 3/5
perjantai 29. huhtikuuta 2016
Malmgård Belge
Vapunodottelun aloitin kotimaisella kuparinvärisellä belgityyppisellä oluella. Väristä tulee mieleen heti sahti, tuoksu on maltainen. Maku on sahtimainen, hiivainen ja vähän makea. Sahtimaisuus katoaa kirkkauteen, jota mausteet täydentävät. Etiketissä luvataan hunajaisuutta ja sitähän kyllä alkaa maistellessa löytyä. Tyylikäs olut täydentyy tyylikkäällä pullolla ja etiketillä. Olut on kyllä belgihiivan ja sahdin sekoitus. Sahdiksi vähän liian kirkasta ja belgialaiseksi, no, belgialaista, eli hyvää. Alkoholi lämmittää loppuluisussa, ehkä lämpimämpänä olisi vielä parempaa. 28 EBU, 30 EBC, 50 cl, 8 %, 4/5
Tunnisteet:
4
,
Belgia
,
etiketti
,
hiiva
,
hunaja
,
kirkas
,
kotimainen
,
lämpimämpi
,
mauste
,
sahti
,
tyylikäs
keskiviikko 27. huhtikuuta 2016
Saimaa Red Ale
Aurinkoisen päivän saunajuomaksi valikoitui lahjaksi saatu Saimaa Red Ale. Maitokauppaolut on kauniin punainen. Tuoksu on mieto, mutta maku on tymäkkä. Kuivuuden ja katkeruuden seassa on vähän toffeen makeutta, mutta yleisvaikutelma on todella kuiva, varsinkin jälkimaku on vähän niinkuin Saharaa. Pientä ohuutta kuitenkin makuhermot etsivät ja ovat löytävinäänkin. On hieno olut joka tapauksessa, paljon parempaa kuin panimon siiderit. 500 ml, 4,5 %, 4/5
lauantai 23. huhtikuuta 2016
Mufloni DIPA
Tsernobylin ja Suomi-Ruotsi 4-4 -jääkiekko-ottelun muistelua tukevoitti yksinkertaisesti nimetty kotimainen ale. Katkeruus on kohdillaan, vähän alkoholiakin taitaa olla maussa mukana. Tuoksussa on hedelmiä ja koivunlehtiä. Maussa vilahtaa vähän multaa ja puuta. Makeus tasapainottaa humalia. Etiketti on kyllä ruma. Puumaisuutta on jälkimaussakin. 33 cl, 9,0 %, 5/5
Tunnisteet:
5
,
hedelmä
,
katkera
,
koivunlehti
,
makeus
,
puumainen
,
ruma
,
tsernobyl
,
tukevoittaa
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)