Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tee. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. huhtikuuta 2023

Ilgezeem Ilguciema Medalus

Aldaru ielan majoituspaikan parvekkeella maistelin heikohkossa auringonpaisteessa riialaista ruskeaa olutta. Nimestä päätellen makeuttajana on käytetty hunajaa. Tuoksu onkin makean kotikaljamainen. Maku on myös hunajaisen makea, hedelmäinen, vähän kuin maistelisi kukkakedon antimia. Vähän kuin joisi makeaa teetä. 0,5 l, 5,5 %, 2/5






tiistai 3. toukokuuta 2016

Pühaste Madame Butterfly

Pühasten punertavassa humaloidussa oluessa mainitaan ainekseksi Earl Grey tee. Vähän tuo tee oluessa jarruttaa innostusta. Tuoksu on vähän umpeutunut, väri on mukavan meripihkainen. Maku tuntuu alkuun vähän matalahiilihappoiselta, mutta pullon loppua kohden tuntuu että hiilihappoa on ihan riittävästi. Olut on yksinkertaisesti miellyttävä. Onko se nyt sitten tee, joka miellyttää makuhermoja. Mielenkiintoinen  olut parantaa makutuntumaa loppua kohden. IBU 35, 0,33 l, 5,6 %, 5/5

perjantai 26. helmikuuta 2016

Bryggeri Rosé

Alkon käsityöläisolutviikkojen tarjonnan joukosta löytyi yksi outo olut. Bryggeri on päättänyt laittaa rypälemehutiivistettä ja kiinanruusuteetä oluen mausteeksi. Lopputulos on roseviinimäinen vaaleanpunainen outo olut. En ole kait koskaan juonut kiinanruusuteetä, mutta olut kyllä tuksuu ja maistuu juuri sellaisella maustetetulta kuivahkolta roseviiniltä. Hapanta ja makeaa yhtäaikaa, aika tylpän makuista. Kait tätä voisi suositella olutta vieruksuvalle valkoviinin ystävälle, sillä viiniähän tämä taitaa olla. Pullollinen-viiniblogi, hmmm... Erikoisolut kyllä laittaa miettimään pisteytystä, ovelaa, mutta rosé-viini on pelkältään parempaa. Vähän tulee mieleen Tankerin Saunaolut.  33 cl, 8,8 %, 3/5


sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hopfenfänger Rotbier

Uuden bremeniläisen panimon, Bremer Manufakturin, Rotbier maistuu voimakkaalta mutta silti ohuelta. Väritys on nimenmukaiseati punertavaa. Maussa on puunmakua ja vähän tylppyyttä ja vetisyyttä. Schnoorin korttelista löytynyt teetupa oli oluen nautintopaikkana, tietenkin teetuvassa tarjoillaan myös tätäkin paikallista olutta. Maku voimistuu  kun olut vähän lämpenee. Helposti voi juoda, janoisempiin hetkiin sopii varmasti. 
0,33l, 5,1%, 3/5

lauantai 21. syyskuuta 2013

Sarajevsko Premium

Sarajevolaista parempaa olutta pitää tietysti maistella Sarajevossa, aiemmin on maisteltu  perus-Sarajevskoa Mostarissa. Sarajevossa kierrellessä on ollut lievää ongelmaa, kun osa baareista onkin kahviloita, joissa tarjoillaan vain kahvia, teetä, limua ja proteiinijuomia. Lyhyellä kokemuksella oppii nopeasti kyllä tunnistamaan paikat. Sarajevsko Premium ei ole tavallista Sarajevskoa huonompaa. Lievää makeutta on, ja paljon mallasta. Vain vähän tulee mieleen kotikalja, mutta ei pahalla tavalla. 50 cl, 4,9%, 3/5 (perus-Sarajevsko olikin parempaa.)