Näytetään tekstit, joissa on tunniste muhia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste muhia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. joulukuuta 2021

Kagua Rouge

Töölöntorin Alkosta hain yhden matkamuiston, se ei ollut mitenkään paikallinen vaan japanilainen ale. Belgityylinen olut on punaruskeaa ja se vaahtoaa kestävästi pienikuplaisena. Tuoksu on kuin hunajainen kukkakimppu, taustalla muhii jotain pippurisuutta. Etiketissä mainitaan mausteeksi sansho, joka googletuksen mukaan on pippurilimopuu. Maku on maltainen ja tuoksun eri osat loksahtavat omille paikoilleen. Makuun ilmestyy joku raikkaampikin henkäys, kieleen jää sellaista kihelmöintiä. Erikoinen ja täyttävä olut jättää vähän hämilleen, alkoholikin maistuu, mutta miellyttävä kokemus. 33 cl, 9 %, 5/5




perjantai 27. syyskuuta 2013

Svaneke Skøre Elg Black Lager

Tanskalaista mustaa lageria, hullu hirvi huijasi ostopäätökseen. Musta olut ja sellainen kunnon vaahto antavat odottaa että nyt on vahvaa olutta, mutta etiketissä oleva sana lager varottaa vahvasti, että ohuutta olisi luvassa. Kahvia on maussa ja jotain erikoista, Alko sanoo että salmiakkia ja joku sanoi olutopas.infossa että suolaista, oikeassa ovat, mutta nuo ovat makuja joita vain kokemus löytää oluesta. Maku on pitkä ja jää mukavasti muhimaan suuhun. 50 cl, 5,7%, 4/5, ei lisäpistettä ø-kirjaimesta.