Kevään ensimmäisen lenkin kävin juoksemassa pojan kanssa. Poika oli saanut kotitehtäväksi lenkkeillä Sportstrackerin kanssa, kun oli ollut poissa liikuntatunnilta yo-kirjoitusten takia. Jotenkin luulin että tuo olisi ollut ihan hyvä syy olla pois tunnilta. No lenkkeilyn ja saunan jälkeen kyllä olutta teki mieli, minun. Maku Brewingin laatikosta löytyi Amber Ale, joka on samean punaruskeaa, no meripihkaa. Tuoksu on makea, mutta sama makeus on kadonnut mausta. Maku on kuiva ja puinen. Kitkeryyttä on lievästi, vähän hapanta. Ehkä lenkkeilyn ja saunan jälkeen oikein kunnon koffi olisi toiminut paremmin, maku jää kuitenkin vähän kummittelemaan mieleen. 0,33 l, 4,5 %, 3/5
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kummitella. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kummitella. Näytä kaikki tekstit
torstai 31. maaliskuuta 2016
Maku Amber Ale
Tunnisteet:
3
,
hapan
,
hapan lenkkeily
,
kotitehtävä
,
kuiva
,
kummitella
,
Meripihka
,
poissaolo
,
puinen
,
yo-kirjoitukset
perjantai 1. elokuuta 2014
Óllenaut Vanamees
Vanhalla miehelle on aina jotain uusia kortteja hihassaan. Óllenautilla on ruista ranteessa/hihassa. Tuoksu on tässä Õllepood nr1:stä hankitun ruis-IPAssa on humalainen, maku on ruisleipäinen, alkoholi vähän kummittelee taustalla, makeus tasoittelee kokonaisuutta. Väri on Chippendale-huonekaluista tuttu lakattu mahonki. 330 ml, 6,5%, 4/5, voisi olla 5kin, muttei ollut.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
Laitilan Kukko Vehnä
Vehnäolut on mainio saunaolut, varsinkin tämä Laitilan vehnäolut. Helpostijuotava olut ei sisällä liikoja aromeja, perusvehnä, jossa ei ole liikaa makeutta, eikä hiivoja. Maku on lyhyt, mutta jää jotenkin kummittelemaan silti. Saunavehnäolut-luokassa pärjää, mitäs muita tuossa sarjassa nyt olikaan?Hiilihappoa on samean keltaisen kirkkauden joukossa sopivasti, pieni multaisuus väijyy taustalla. 50 cl, 4,7%, 4/5 Sattumalta tuli juotua peräkkäin kaksi Laitilan panimon, täysin ääripäiden, olutta: Mämmi ja Vehnä, olutta saa näköjään mistä vaan.
perjantai 21. helmikuuta 2014
Double Oat Malt Stout
Stadin panimon panos Alkon käsityöläisolutsysteemiin on lähes musta kaura-stout, jossa tiivis kermainen kestävä vaahto. Tuoksu on vähän makea ja paahteinen. Oluen maku on myös paahteinen, vähän kahvinen, mutta erityisen pehmeä. Jälkimakuna iskee pisteliäs humala, vähän liikaa. Mukavasti suuhun jää tummaa makua pitkäksi aikaa ja pienen alkupoltteen jälkeen pisteliäs maku loppuu. Ehkä päivän lätkämatsin lopputulos laittoi tuon pisteliäämmän maun kummittelemaan. 0,33 l, 6,8%, 4/5
Tunnisteet:
4
,
alko
,
humala
,
jälkimaku
,
jääkiekko
,
kahvi
,
kaura
,
kermainen
,
kummitella
,
Käsityöläisolut
,
musta
,
paahteinen
,
pehmeä
,
pisteliäs
,
Stout
,
vaahto
Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)